Miten pelko hallitsee meitä?

Monesti ihmiset antavat pelkojen hallita eri tavoin heidän elämää. Miksi ihmiset ylipäätänsä tekevät niin? Uskon itse, että kaikki eivät tarkalleen tiedä miten hallita pelkoa, enkä tiedä minä itsekään. Mieleeni juolahtelee vain erilaisia ajatuksia liittyen pelkoon, sillä aina kun huomaan pelon tunteen valtaavan mieleni, mietin että miksi.

Ihmiset voivat oppia hallitsemaan tunteitaan – totta kai. Pelko on yksi vahvoista tunteista, joita koemme eri tavoin. Voimme pelätä pääsemmekö jonkun kokeen läpi, joka usein on jännitystä myös, tai voimme pelätä henkemme edestä sodan tullessa. Pelon asteita on monenlaisia. Kun ruvetaan ajattelemaan syvemmälle ja syvemmälle, minulla ainakin aivot menevät sekaisin. Pitkän mietinnän jälkeen usein havaitsen pelkääväni turhaan. Toki aina löytyy oikeasti syytä pelätä, mutta itselläni usein sellaisia tilanteita ei ole ollut.

Hyvänä esimerkkinä siitä, kun tänään ajattelin, miksi pelkään ottaa riskejä. Miksi pitäisi pelätä kohdata uusia asioita? Joidenkin mielestä se kuulostaa naurettavalta, mutta en varmasti ole ainoa joka sellaista pelkoa kokee. Ehkä se on pelko ajatuksesta, että pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Sellainen tunne minulla tulee, jos puhun esimerkiksi englanniksi luokan edessä. Puheen jälkeen kuitenkin tunnen suurta helpotusta, että selvisin siitä. Tunne on ollut sen jälkeen myös sellainen, ettei se niin paha ollutkaan kuin kuvittelin.

Pelko ehkä toisaalta liioittelee mieltämme, jonka jälkeen annamme pelolle vallan. Kun pelko ottaa vallan mielessäsi, se varmasti vie mahdollisuuksia kohdata uusia asioita elämässä. Joku voi jossain tapauksessa katua, että jätti jonkun asian tekemättä pelon vuoksi.

Miksi meidän pitäisi pelätä ”turhia asioita”? Tai voiko asioita pelätä turhaan? Mielestäni voi. Itselläni voin myöntää olevan turhia pelkoja, joiden annan hallita elämääni. Konkreettinen esimerkki siitä, että haluaisin mennä jatko- opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, mutta koska se ei ole vanha tuttu paikka, jossa olen elänyt koko ikäni, asia pelottaa minua. Tämän koen "turhaksi" peloksi, jonka en saa hallita minua.

Minun mielipide on se, että emme saa antaa pelon hallita elämäämme liikaa. Oletteko koskaan kuulleet kenenkään sanovan, että liika ajatteleminen tappaa? Minä olen. Mielestäni se on osittain totta. Jos ajattelen liikaa, koko päiväni usein on pilalla, jos olen antanut negatiivisille tunteille liikaa valtaa mielessäni. Voiko juuri pelko tehdä meidät masentuneeksi? Ehkäpä jossain määrin, jos annamme pelolle liikaa valtaa ja annamme pelon pilata elämän huikeat mahdollisuudet.

Miten opimme ohjaamaan pelkoa? Ehkä sen jokin tarkemmin psykologiaan perehtynyt osaisi kertoa, mutta oman mielen tutkiskelu auttaa varmasti askeleen eteenpäin. Tunnistamalla omia tunteita, kuten esimerkiksi pelkoa, opimme helpommin ohjaamaan tunteita.

Voimme itse vaikuttaa tunteisiimme ja kuinka vahvasti annamme tunteiden ohjata elämäämme. Itseään pitää oppia tuntemaan mietiskelemällä tunteitaan ja tulkitsemalla niitä, jonka avulla oppii myös helpommin vaikuttamaan tunteiden vahvuuteen jossain määrin, ja ehkä helpommin oppii ymmärtämään omaa käytöstään ja syy - seurausta että miksi tuntuu juuri pelottavalta. Itseäni tämä on auttanut paljon, kun olen ajatellut niin syvälle mielessäni kuin olen pystynyt. Sen jälkeen tulee usein ahaa - elämys, jonka jälkeen olen taas oppinut omasta mielestäni lisää uutta.

Minkä tien valitsisit? Sen voit päättää sinä itse.

Syy miksi kirjoitin tämän, on se, että tulin ajatelleeksi asiaa todella paljon tänään. Pahoittelen, jos teksti on sekava, kirjoitin sen aivan tajunnanvirrassa.

Liiallinen itsekriittisyys

Ihmiset ajattelevat olevansa huonoja, ja kaikkea itsessä kritisoidaan. Milloin mikäkin on huonosti, milloin vatsamakkarat paistaa, milloin tukka on huonosti tai milloin reisissä on rasvaa liikaa. Ja milloin pitäisi taas dietata. Samalla kun katsomme peilistä huonoja puoliamme, unohdamme helposti ne hyvät asiat.

Miksi tuhlaamme aikaa itsemme kritisoimiseen, kun voisimme käyttää aikaamme löytämään ne hyvät puolet ja kehittämään itseämme? Miksi keskitymme liikaa ulkonäköön, kun se jatkuva paremman hakeminen pilaa kaiken sen kauneuden, mitä meillä on jo? Itse arvostan ihmisissä yleistä ns. viisautta, että tietää yleisiä asioita eikä ole pihalla kuin lintu laudalta. Pidän myös ihmisten avoimuudesta keskustella asioista ja siitä, ettei muita ihmisiä tuomita. 

En tiedä mistä tämä itsekriittisyytemme johtuu, mutta siihen pitäisi mielestäni saada loppu. Voisiko se johtua näistä, että on "cool" olla "suosittu" sosiaalisessa mediassa esim. kauniin kropan vuoksi? Voisiko tällainen johtaa kokonaan siihen, että kaikki pyrkivät samaan? En osaa sanoa. Jostain on vain tullut tällainen vaihe päälle, että kaikki miettivät vain ulkonäköään ja itsekriittisyyden vuoksi ei välttämättä nähdä niitä hyviä asioita itsessään - niin ulkonäöllisesti kuin henkisestikin.

Niin kuin aiemmin vihjailin, olen sitä mieltä, että oma kauneutemme katoaa kun pyrimme koko ajan parempaan. Totta kai aina löytyy parannettavaa jostain asiasta itsessään tms, mutta jatkuva hakeminen ja omien hyvien puolien unohtaminen kadottaa omaa kauneuttamme. Esimerkiksi jos kalastelee parempaa vartaloa kovalla työllä, mutta samalla unohtaa hymyillä ja olla oma itsensä, mihin se oma kauneus katoaa? Niinpä niin. Mielestäni ihminen on omana itsenään hyvä. Jos joku ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, hän on vain vääränlainen ihminen juuri sinun elämään.

Meidän pitäisi lopettaa jatkuva itsekriittisyys, hyvällä mielellä nähdä asioita itsestä. Jos ihmiset eivät olisi niin itsekriittisiä, monilla olisi varmasti parempi itsetuntokin. Kun opimme arvostamaan itseämme sellaisina kuin olemme, voimme varmasti paremmin. Mitä hyödymme jatkuvalla itsekriittisyydellä? Mielestäni emme mitään.

Itse myönnän sortuvani usein itsekriittisyyteen. En oikeastaan osaa sanoa syytä sille. Usein kuitenkin päädyn miettimään ennemmin niitä huonoja, kuin hyviä puolia. Pitäisi vaan peiliä katsoessa sanoa itsellensä enemmän hyviä, kuin niitä huonoja puolia.

Katsoessani tuota kuvaa huomaan kehitystä viime vuoteen. Olen paremmassa kunnossa kuin ennen ja olen tullut melkein siihen pisteeseen, mitä olen toivonutkin - parempaa kuntoa ja enemmän tyytyväisyyttä itseeni. 

Hiukseni eivät ole täydelliset eivätkä finnit naamassani haittaa. Itselleni nykyään on tärkeämpää henkinen hyvinvointi ja yleisesti se, että voin hyvin, kuin pienet paineet ulkonäöstäni, VAIKKAKIN itse sorrun usein itsekriittisyyteen. Pitää vain sulkea se vaihe pois kun tulee ja keskittyä parempaan.